Vuodenvaihde

Taitaa taas olla se kliseinen hetki kun on aika kiittää kaikkia ihania ihmisiä menneestä vuodesta. Toivottaa uutta ja parempaa vuotta, menestystä ja tehdä uudenvuoden lupauksia. Toisaalta joskus olen miettinyt miksi vain juuri vuoden vaihteessa pitäisi kiittää, muistella ja tehdä lupauksia? Ehkä jokaisena päivänä pitäisi muistaa sanoa pieni kiitoksen sana, ainakin omissa mietteissään, jos ei ääneenkin. Kiittää työkaveria päivästä, kiittää ruuasta. Tehdä tavoitteita ja tsempata kavereita uuteen viikkoon tai seuraavaan päivään.. Mutta ehkä kuitenkin vuoden vaihteen taitekohta on vain jostain syystä hyvä hetki pysähtyä. Tietynlainen määränpää. Ehkä hyvä niinkin, edes joskus pysähtyä. Ajatella hetki.

Muiden juhliessa tuolla jossain istuskelen itse takkatulen äärssä ja siemailen siiderien ja skumppien sijaan pepsiä pierukalsareissani. Kuuntelen rakettien paukuttelua ja hiljaista puiden ritinää.

Ehkä tässä voisi sanoa muutaman sanasen itsekkin menneestä vuodesta.

Joskus asioista on tientynlainen mielikuva valmiiksi. Suunnitelma, ajatus, jonkinlainen ennakko odotus. Toisaalta asiat eivät aina mene kuten ennalta ajattelee. Välillä suunnitelmiin tulee muutoksia. Semmoinen tämä vuosi on ollut. Muutosten vuosi.

Tämä vuosi on ollut opettava. Haastava ja täynnä tuskastelua ja muutoksia. Olen vaihtanut kaksi kertaa työpaikkaa, muuttanut, tavannut uusia ihmisiä ja saanut liudan uusia kavereita. Hermoillut ja tuskastellut. Olen oppinut itsestäni enemmän ja kasvanut henkisesti. Huomannut, että asiat rullaavat kyllä omalla painollaan eteenpäin. 2016 toi tullessaan paljon uutta.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat olleet tukenani tänä vuonna ja jaksaneet tsempata. Kiitos kaikille uusille ja vanhoille kavereille, ystäville ja sukulaisille. Kiitos niille jotka ovat joskus käyneet lueskelemassa blogiani ja ketkä ovat antaneet palautetta. Olen onnellinen, että olen saanut tällaisia ihania ihmisiä elämääni ❤

Eikun nokka kohti tulevaa vuotta ja uusia seikkailuja! Hyvää uutta vuotta 2017 🎆

Uusi vuosi, uudet tuulet

Nips , naps, nips… istuin maanantaina luottokampaajani käsittelyssä. Pitkät kutrini joita olin kasvatellut muutaman vuoden tippuivat pitkinä suortuvina kampaamon kiviselle lattialle. Tuntui yllättävän hyvältä heittää menneiden vuosien taakka harteilta. Olin kauan empinyt pitäisikö, mutta nyt olin rohkaissut mieleni. Nyt oli muutoksen aika.

Istuessani siinä kampaajani tuolissa, hiusteni tipahdellessa lattialle, mietin taaksepäin vuotta 2015. Aika oli mennyt kuin siivillä. Mennyt vuosi oli ollut minulle kasvun ja itseni löytämisen aikaa. Olin kokenut ja oppinut paljon. Itkenyt, iloinnut ja nauranut. Olin löytänyt itsestäni uusia puolia. Menettänyt tärkeitä henkilöitä ja samalla saanut tilalle uusia ihania ihmisiä. Saanut huomata kuinka rakastavia ihania läheisiä minulla on. Oppinut että kaikesta selviää, ja huonoimpinakin hetkinä yrittänyt parhaani. Olin pyristellyt eteenpäin välillä nenä viistäen maata, välillä pää pilvissä intoa puhkuen.. Tätä kaikkea ajatellessani totesin, että tästä oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti uutta vuotta.

Nyt tänään ensimmäisenä päivänä vuotta 2016, melkeinpä puoli vuotta on kulunut siitä kun viimeksi kirjoittelin blogiini. Kuitenkin hetken hiljaiseloni jälkeen näin uuden vuoden lähtiessä käyntiin on taas aika palata ruudun ääreen. Ns. joululoma ja pyhät saivat minut rauhoittumaan ja antoivat minulle mahdollisuuden istahtaa näin paikoilleni. Itseni tutkiskelu, työ asiat, uudet tuulet, suunnat ja tavoitteet, sekä opiskelu haaveet olivat syynä pysyä poissa koneelta ja ottaa aikaa itselleni ja asioitteni hoitamiseen. Uskon kuitenkin, että alkava vuosi antaa minulle aihetta viettää lukuisia hetkiä blogini parissa. Ilmassa totta tosiaan on muutoksen tuoksua.

Antoisaa ja ihanaa uutta vuotta 2016 kaikille! ♥

Onnen resepti

Tulin tänään yövuoron jälkeen kotiin väsyneenä ja nuhjuisena. Kolme yövuoroa putkeensa oli tehnyt tehtävänsä. Ensimmäisenä toiveenani oli vain, että pääsisin suihkuun ja nukkumaan. Oven avatessani vastassa minua odotti musta karvapallo maukuen tervehdykseksi, kuin sanoen "ihanaa olet kotona, minulla oli ikävä". Köyristyin lattialle ja nappasin tuon vanhan köntyksen syliini. Mietin hetken kuinka onnellinen oikeastaan olenkaan.

Pienenä onni tarkoitti minulle suuria asioita, päämääriä. Olin onnellinen kun jokin toive toteutui, kun pärjäsin hyvin koulussa tai jos onnistuin jossakin. Ajan kuluessa ja kasvaessani olen ymmärtänyt, ettei onni ole aina mitään suurta. Se ei ole sitä että täytyy saavuttaa päämäärät ja päästä palkintosijalle, olla paras tai saada aikaiseksi jotakin erityistä. Onni on kiinni itsestään, omasta asenteesta elämään ja kuinka haluaa asiat nähdä.

Onni on ripaus kaaosta, ripaus järjestystä, hippunen epätäydellisyyttä, lusikallinen oikeaa asenntta ja kauhallinen sattumia.

Onni on minulle pieniä asioita keskellä arkea; vapaapäivä pitkän työputken jälkeen, hyvä kirpputorilöytö, jäätelö kesäisenä päivänä, perheen tai ystävän kanssa vietetty saunailta, kovan treenin jälkeinen fiilis, työkaverin tsemppaavat sanat, rutistava hali, lämmin suihku, nariseva pakkaspäivä, hymy tuntemattomalta, hyvän huomenen toivotus, aamu-uinnin raikas tunne, hyvin nukuttu yö, aamuaurinko kasvoilla, sateen jälkeinen tuoksu, hyvä ruoka, kiireettömät päivät...

Olen onnellinen kun saan unelmoida, haaveilla ja nauttia hetkestä. Olen kiitollinen kun saan olla terve, minulla on ystäviä, perhe ja työpaikka. Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta on yritettävä etsiä siitä pieniä asioita, jotka saavat jatkamaan aina eteenpäin.

Hymy nousee huulille kun mietin, kuinka paljon minulla on asioita joista voin olla onnellinen.

"When I went to school, they asked me what I wanted to be when I grew up.

I wrote down ‘happy’.

They told me I didn’t understand the assignment,

and I told them they didn’t understand life.”

- John Lennon -

Follow my blog with Bloglovin

Takaiskuja ja unelmia

Elämässä tulee hetkittäin pieniä ja vähän isompiakin takaiskuja, pudotuksia pilvilinnoista takaisin todellisuuteen ja takaisin maanpinnalle. Elämä potkii päähän juuri sillä hetkellä kun luulee kaiken olevan hienosti. Potkaisu päähän muistuttaa siitä, ettei tulisi vain unohtaneeksi arkea. Sitä että tänään on sunnuntai, että loma loppuu ja huomenna pitää palata töihin. Sitä että ensi viikoksi on luvattu huonompia ilmoja.
Tuli taas otettua turpiin elämältä. Sain mustelmia. Sattuu, mutta tästä noustaan.

Tiputtuani takaisin maanpinnalle totesin, ettei huvittaisi palata töihin. Lomani loppuu aivan liian lyhyeen ja aloin jo nauttimaan tällaisesta hetkellisestä vapaudesta. Lomaviikkoni aikana kävin maakuntamatkailulla Raaseporissa, Tammisaaressa. En ollut aiemmin käynyt. Matka meni hienosti, Raaseporin päässä keskellä kaupunkia oli suunnattoman sekava ajaa mutta selviydyin siitäkin kuitenkin kunnialla. Paikkana Tammisaari oli ihana. Auringossa kimmeltävä meri, vanha julkisivu ja tunnelmallisuus tekivät siitä ihastuttavan. Vähän kuin olisi ulkomaille saapunut.

Reissuun lähtöfiiliksissä

Reissuni sai minut taas ajattelemaan samoja vanhoja kysymyksiä joita olin pyöritellyt päässäni ennenkin illan pimeimpinä tunteina. Nyt pyörittelin samoja kysymyksiä päivänvalossa. Pitäisikö minun muuttaa jonnekkin muualle? Olisiko kotini jossain muualla? Välillä olen toivonut, unelmoinut, että voisin päästää irti kaikesta vanhasta, mennä minne mieli lystää ja etsiä omaa paikkaani. Haluaisin nähdä asioita. Mutta tällä hetkellä työni, perheeni ja ystäväni ovat täällä. Ajatus kuitenkin houkuttelee minua, sillä koskaan ei voi tietää mitä muualla olisi minulle tarjolla.

Asiat pitäisi päästä kokemaan ja näkemään omin silmin. Näillä minun välillä tekemilläni extempore maakuntamatkailuilla olen tajunnu miten paljon ne ovat minua piristäneet, uudet maisemat ja erilaiset ihmiset. Tuntuu, että välillä olisi pakko päästä hetkeksi pois, hetkeksi muualle. Sanotaan, että on hyvä löytää itsensä kaukana kaikesta ja olla poissa, jotta voi tulla takaisin. Minusta tuntuu, että saattaa olla virhe jos en koskaan uskaltaudu täältä pois. Että minulta jää näkemättä ja kokematta jotain. Tarvisin vain vähän uskallusta, potkun persuksille ja taputuksen olkapäälle: 'Petra sä pystyt siihen'

Lahti, satama

Uusia alkuja

Istuin ruudun ääressä ja mietin. Mietin päivän. Mietin toisen.. pitäisikö.

Aina ei tiedä mikä olisi viisainta. Omien haluamisien ja järjen käytön yhdistäminen on välillä uskomattoman haastavaa. Toisaalta miettii että tahtoo jotakin oikein kovasti, mutta se pieni sisäinen järjen ääni huutelee jossain takaraivon puolella käskien vielä miettimään.
Jos kuitenkin jää aina jahkailemaan asioiden kanssa ei mitään tule tehtyä. Olen todennut sen kantapään kautta, että menen mielummin pää edellä pusikkoon ja opin siitä kuin mietin myöhemmin "entä jos..".

Kaipuu kirjoittamiseen ja houkutus aloittaa bloggaaminen uudelleen kävi niin ylitsepääsemättömäksi, että kaivoin netin syövereistä esille vanhan kesken jääneen blogini. Otin sen heti hampaisiini, poistin kaiken vanhan, ehostin ja tein siitä tähän päivään sopivan, oman näköisekseni. Muutaman hyvän tunnin jälkeen, jonka olin kuluttanut juhannuspäivästä blogini parissa, olin tyytyväinen.

Tästä aloitan puhtaalta pöydältä, tällä kertaa kuitenkin ajatuksella. Toiveena että joku eksyisi tänne ja kiinnostuisi ehkä lukemaan.

Rakastan kukkia